Sata vuotta sitten – one hundred years ago

posted by Kaihsu Tai on December 3rd, 2017

Pohjois-Haagan veljeshauta
Recollection of a premonition of the Finnish Civil War, from a 1960 book.

Aseelliseen toimintaan opintiellä

Työväenopiston johtajana toimi vuodesta 1908 filosofian tohtori J. A. Pärnänen. Hän huolehti muun ohella siitä, että opiston luennoitsijoina saatiin kuulla ei vain maistereita ja tohtoreita, vaan vieläpä yliopiston professoreitakin. Harvoin siellä sen sijaan esiintyi lakimiehiä. Vuoden 1918 oloja lähestyttäessä opiston johtaja kaipasi sinne lakimiestä selvittelemään nuorisolle kauan kaivattua ja monien erimielisyyksien ja sisäisten riitojen jälkeen vihdoin toteutettavaksi tulevaa uutta kunnallista lainsäädäntöä. Tehtävä jäi kaupunginvaltuuston sihteerinviran hoitajan, nuoren lakimiehen toimeksi.

Yleinen ja yhtäläinen kunnallinen äänioikeus kaikille 20 vuotta täyttäneille kansalaisille, niin miehille kuin naisille, oli toteutettu marraskuun 27 päivänä 1917 annetuilla kaupunkien ja maalaiskuntien kunnallislaeilla sekä niihin liittyvällä lailla kansanäinestyksestä ja kunnallisella vaalilailla. Lait oli määrätty tulemaan voimaan tammikuun 1 päivänä 1918. Lakien käytännöllisen toimeenpanon vaatima aika pakotti tammikuun 2 päivänä samana vuonna säädetyllä lailla määräämään ensimmäiset vaalit toimitettaviksi vuoden 1918 puolella ja vanhat valtuustot hoitamaan asioita siksi kunnes keskuslautakunta oli säädetyllä tavalla julistanut vaalien tuloksen.

Kolmena tammikuun iltana luennoitsija selvitteli noin 50–60 henkilön suuruiselle hartaasti seuraavalle kuulijakunnalle uutta kaupunkien kunnallisjärjestelmää. Yhtenä iltana selviteltiin kunnallisista vaaleista voimaan tulevia määräyksiä, toisena valtuuston toimintaa ja asiain valmistelua valtuustoon, kolmantena kaupunkikunnan talous- ja raha-asioita. Viimeisenä iltana, maanantaina tammikuun 21 päivänä, kuulijat taas saivat tutustua kaupunkikunnan hallintoon yleensä ja sen toimikuntiin.

Noustuaan työväentalon portaita Työväenopiston luentosaliin luennoitsija eteiseen ja halliin tullensaan kuuli suureksi hammastyisekseen eriiden siellä odottelevien opiskelijain lausuvan edelliseni päivänä ensi kerran Helsingin Sanomissa julkaistun, jääkäriluutnantti Heikki Nurmion kirjoittaman ja Jean Sibeliuksen säveltaman Jääkärimarssin sanoja. Joku siellä yritti sovittaa lausumaansa johonkin säveleeseenkin. Toiset taas esittivät katkelmia tuosta mahtavasta runosta ja varsinkin sen viimeisistä säkeista hyvinkin pilkalliseen savyyn. Kun luennoitsija ilmestyi joukkoon syntyi hijaisuus siirryttiin luentosaliin ja kaikki kuuntelivat esitystä hiljaisina ja tarkkaavina.

Puhuja lopetti luentosarjansa ja esityksenta todeten, että vihdoin, maan vapauduttua vieraan valtakunnan alamaisuudesta. voitiin monia vuosia odotettu kansanvaltainen järjestelmä kunnallisellakin alalla toteuttaa. Hän toivoi kuulijain tulleen vakuuttaneiksi siitä, että taman jälkeen ei tarvinnut turvautua vallankumouksellisiin tekoihin, joihin viime viikkoina oli monilta tahoilta koetettu kansalaisia houkutella.

Tilaisuuden plätyttyä lähti luennoitsijaa saattamaan työvaentalon vahtimestari Juho Peura. Heidän päästyään ulko-ovelle molemmat pysähtyivät siihen hämmästyneinä. Oven edustalla seisoi marssivalmiina punakaartilaisosasto, lahes sata miestä käsittänyt komppania, yksi Tampereella silloin jo järjestetyistä 16:sta punakaartin komppanioista. Useimmilla kaartilaisilla oli kivaäri olalla, toisilla vyössä joitakin lyhyitä aseita.

Luennoitsijan kysymykseen mitä tämä tarkoitti Juho Peura lausui ankaria sanoja punakaarteista, niiden toiminnasta ja tarkoitusperistä. Hän selitti suureksi virheeksi sitä sosialidemokraattisen puoluejohdon päätöstä, jolla sanotut kaartit perustettiin. Samalla hän pyysi neuvomaan keinoja, millä niistä nyt voitaisiin päästä. Kun toinen tämän johdosta puhui varsin tuomitsevasti etenkin punakaartin toiminnasta marraskuun lakkoviikolla, Peura selitti, että sosialistijohto, ammattijärjestön edustajakokous ennen kaikkea, jossa hän itse oli ollut puheenjohtajana, oli vain pahimman välttämiseksi ryhtynyt tuota marraskuun suurlakkoa järjestämään.

Ja myönnettävä oli, että hallitus juuri tämän johdosta katsoi lopullisesti tarpeelliseksi ryhtyä järjestämään lujaa järjestysvaltaa ja että se siten sai myös siihen välttämättömän ajan käytettäväkseen vasta saavutetun vapauden ja itsenäisyyden turvaamiseksi.

Kaartilaisten lähdettyä marssimaan kohti Hämeenkatua miehet hyvästelivät ja erosivat toisistaan syvästi huolestuneina. Vain viikkoa myöhemmin tapahtumat olivat saaneet heidän pelkäämänsä järkyttävän käänteen. Ja muutaman viikon kuluttua he kohtasivat toisensa täysin muuttuneissa oloissa.

Kerrotun illan rauhallisista kuulijoista eräät olivat siihen mennessä ennättäneet liittyä ase kädessä vallankumouksellisiin. Ja sitäkin useammat olivat ryhtyneet aseettomina näitä eri tehtävissä avustamaan.

Yrjö Raevuori (1960) Kaupungin kohtalokas kevät ja kesä. Porvoo ja Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö. Sivu 8–10.

Published in: Advent, Books, Finland, Hagiography, Weapons | on December 3rd, 2017 | Permanent Link to “Sata vuotta sitten – one hundred years ago” | Comments Off on Sata vuotta sitten – one hundred years ago

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.